Hoitajien omat kaapit

Iiris Koskela & Call Me Donkeyboy

aloittanut hoitamisen 21. syyskuuta 2016
tasolla 2
kerännyt 38v€
lue hoitokirjaa

"Olen 16-vuotias, lukion ensimmäistä luokkaa käyvä tyttö. Minut erottaa vaaleista, pitkistä hiuksista, silmälaseista, sekä tummasta vaatetuksesta. Hiuksia pidän usein korkealla ponnarilla tai nutturalla, mutta ratsastaessa ne usein hapsottavat eri suuntiin nopeasti letitetystä palmikosta. Olen noin 170-senttinen ja omistan pitkät jalat. Luonteeltani olen enemmän ujo kuin ulospäinsuuntautunut, mutta tulen silti toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Tallilla kuitenkin viihdyn paremmin hevosten kuin ihmisten seurassa.

Ratsastuksen aloitin 7 vuotta sitten, 9-vuotiaana naapurin shetlanninponilla. Puuhastelimme pikkusiskoni kanssa ponin kanssa muutaman vuoden niin ratsain ja maasta käsin kuin kärryiltäkin, kunnes muutimme maaseudulta kaupunkiin. Olemme muuttaneet muutaman kerran, joten kokemusta erilaisista talleista ja hevosista on kertynyt. Ratsastajana en ole erityisen ihmeellinen (n. Helppo B, 90 cm), mutta osaan toimia erilaisten hevosten kanssa erilaisissa hoitotilanteissa. En kuitenkan kaipaa liikaa toimintaa elämääni, joten pidän rauhallisista ja kilteistä hevosista, jotka eivät kuitenkaan ole täysin "pystyyn kuolleita". Ratsastaessa mieleeni ovat hevoset, joiden kanssa joutuu työskentelemään, muttei pelkäämään tippumista pukkisarjasta."


Kerätyt merkit:
Ostetut varusteet:



Wenni & Lilymoor Archibald

aloittanut hoitamisen 05. lokakuuta 2016
tasolla 1
kerännyt 5v€

Tähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittely

Kerätyt merkit:
Ostetut varusteet:



Elisa Larimo & Wilhelmine Rewa

aloittanut hoitamisen 13. marraskuuta 2016
tasolla 1
kerännyt 28v€
lue hoitokirjaa

"Mä olen Elisabeth Larimo (sano aina ja poikkeuksetta Elisa), 16-vuotias tyttö, joka ei ole tähän mennessä tehnyt elämällään mitään. Okei, käyn mä hyllyttämässä keskustan K-Marketissa, mutta muuten välivuosi antaa kyllä kivasti luppoaikaa. Vaikka itse sanonkin, tuun aika varakkaasta perheestä, joten tuun tallille mielelläni Kingslandeissa ja Hilfigereissä. Helsingissä, jossa oon siis asunut melkein koko elämäni, en erottunut niin erityisesti muiden tuntilaisten joukosta, mutta täällä ei vissiin rakennekynnet ja tekoripset kuulu perinteiseen tallilookkiin? Multa kumminkin sellaiset löytyy, mutta ei hätää - en oo mikään kauhea teiniprinsessa. Oon toki aika moody välillä ja silleen, mutta en mä nyt ilkeä ole. Paitsi jos on pakko. Ja jos on tosi huono päivä. Heh.

Oon harrastanut ratsastusta about 8 vuotta, ja niihin vuosiin on kuulunut monia hikisiä ratsastustunteja, ihania leirejä, parit seurakisat ja sekä verta että kyyneliä. Nykyään oon tasolla HeB/70cm ja haluan kehittyä vaan lisää!

Kuten jo sanoin, mulla on rakennekynnet ja tekoripset. Ne on aika varmat tuntomerkit. Mulla on melkein aina nude meikki naamalla ja hiukset joko auki tai maailman huolimattomimmalla nutturalla. Oon pätkä, 162 senttiä pitkä ja vartalotyypiltäni aika solakka. Hiukset on mun aarteeni, ne on ihanan pitkät ja putoaa platinanblondeina mun harteille. Tuun tallille aina merkkivaatteissa - jos en, silloin on jotain pahasti vialla. Pari mun naapuria ratsastelee Varpulassa ja tykkään hengata niiden kanssa, mutta kyllä mä tutustun muihin hoitajiinkin tosi mielelläni, tulkaa vaan juttelemaan!"


Kerätyt merkit:
Ostetut varusteet:



Eveliina Frästi & A.D. Apple Atom

aloittanut hoitamisen 16. marraskuuta 2016
tasolla 1
kerännyt 28v€

"Eveliina Frästi - naapurin kiharatukkainen runotyttö. 9-vuotias Eveliina, kavereiden kesken joskus myös Eve, on hieman ujo, mutta huomaavainen persoona, jolla on vihreät silmät, pyöreät kasvot ja syvät hymykuopat. Eveliina rakastaa ponien lisäksi kirjoja, mukavia ihmisiä ja auttamista, joten tytöstä saakin helposti takinhelmassa roikkuvan ylimääräisen apukäden, mikäli sellaista erehtyy pyytämään. Muutoin Eveliina on melko pieni ja huomaamaton, oli se sitten vähäisestä iästä johtuvaa ujoutta tai rauhallista luonnetta, mutta kivan juttukaverin löytäessään tästäkin tytöstä muodostuu mukavan puhelias, ja etenkin kysymykset muodostuvat suussa nopeasti.

Eveliina on hyvätuloisen perheen kuopus. Hänet tunnistaa tallilla kirkkaan punaisista kumisaappaista ja vapaana hulmuavista, kiharista hiuksista. Niiden lisäksi Eveliina tapaa pukeutua tummansinisiin ratsastushousuihinsa ja säästä riippuen oman tallin huppariin tai toppatakkiin. Eveliina on ratsastanut vasta kaksi vuotta, mutta hän mielellään viettäisi vaikka kaiken vapaa-aikansa ponin selässä, ja into oppia uutta on kova!"


Kerätyt merkit:
Ostetut varusteet:



Yksityisten omistajien kaapit

Essi Frederikson & Talvilija ESS

muuttanut talliin 29. syyskuuta 2016
täysihoito, Lilja ottaa hoitaja
marraskuun vuokra maksamatta

Tähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittely

Kerätyt merkit:



Onni Aho & Eining frá Syndur

muuttanut talliin 14. marraskuuta 2016
täysihoito, Eini ottaa hoitajan
marraskuun vuokra maksettu

Tähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittelyTähän esittely

Kerätyt merkit:

Ulkoasun kuva © VRL-03840 / Ulkoasu © M Layouts
Varpulan ratsastuskeskus on virtuaalitalli!
Varpulan ratsastuskeskus